Ajankohtaista

Pakenimme toukokuun alussa Suomen lumisateita aurinkoiseen Kööpenhaminaan. Tanskassa meitä odotti paikallinen ystäväyrityksemme Inviso, jonka kanssa olimme suunnitelleet kaksi päivää kuulumisten ja kokemusten jakamista, oman toiminnan kehittämistä ja mukavaa ajanviettoa.

Jälleennäkeminen

Reissumme oli vastavierailu, sillä Invison tiimi piipahti Suomessa kesällä 2015. Savusauna, kaunis järvimaisema ja kiireetön yhdessäolo olivat olleet tanskalaisille unohtumaton kokemus, mikä luonnollisesti aiheutti isännillemme kovat suorituspaineet. Aloitimmekin ensimmäisen päivän Kööpenhaminassa esittelemällä mitä yrityksissämme on tapahtunut sitten viime tapaamisen. Invison sisäisen data-analyysin mukaan vajaan kahden vuoden aikana kahvia on kulunut noin 10 000 kupillista, minkä lisäksi molemmat yritykset ovat kasvaneet huimasti. Salissa istui yli 30 henkeä, siinä missä Solutiven ja Invison ensitapaamiseen osallistui neljä henkilöä vuonna 2014.

Kun olimme nauttineet lounaaksi paikallista herkkua, eli Smørrebrød-voileipiä, oli aika siirtyä päivän pääohjelmaan. Vaihdoimme yritysten kesken kokemuksia hyvin onnistuneista projekteista, kehittämiskohteista sekä Tableaun ja Alteryxin käyttötavoista. Keskustelimme myös Tableau ja Alteryx -tuoteperheiden ominaisuuksista ja jaoimme toisillemme hyödyllisiä vinkkejä.

Salassa pidetty iltaohjelma

Vapaa-ajan aktiviteettien järjestäminen oli luonnollisesti isäntien vastuulla ja illan yhteinen ohjelma oli tarkkaan varjeltu salaisuus, josta ei oltu hiiskuttu sanaakaan edes paikallisille. Maan tavan mukaisesti kuljimme vuokratuilla pyörillä kohti mysteeristä määränpäätämme. Saavuimme Christianshavnin kanaalin varrelle, jossa meitä odotti toistakymmentä kajakkia. Märkäpuvut puettuamme pääsimme melomaan ohjatulle kierrokselle Kööpenhaminan sataman ympäri, samalla kun kuulimme tietoiskun paikallisesta historiasta. Suuresta osallistujamäärästä johtuen meno muistutti välillä lähes törmäilyautoilla ajamista, mutta onneksi kukaan ei joutunut merihätään. Oli hienoa kokea Kööpenhamina hieman poikkeavasta näkövinkkelistä.

Invison naiset melomassa Kööpenhaminassa

Fyysisen urheilusuorituksen jälkeen oli aika rentoutua hyvän ruoan ja seuran parissa. Siirryimme tunnelmalliseen, vanhaan varastorakennukseen, joka kätki sisälleen todellisen aarteen: lähes neljäkymmentä pientä ruoka- ja juomakojua, aina intialaisesta ruoasta hampurilaisiin asti – jälkiruokia unohtamatta. Tällaisen konseptin toivoisi rantautuvan Suomeenkin! On erittäin kätevää, kun yhden katon alla on laaja valikoima kansainvälistä katuruokatarjontaa. Ruokailupaikan arpominen oli enää muisto vain, kun kaikki löysivät taatusti oman suosikkinsa lukuisista makuvaihtoehdoista.

Toisena päivänä lisää hyötyohjelmaa ja G-voimia

Toisena päivänä jatkoimme keskusteluja ja ajatusten vaihtoa. Aihealueina olivat mm. ammattitaidon kehittäminen, tuki- ja koulutuspalvelut sekä sparrailu liiketoimintamallien suhteen. Kahden antoisan päivän jälkeen suorastaan pursusimme uusia ideoita, joiden avulla voimme parantaa toimintaamme ja palveluitamme edelleen. Keräsimme toteutuskelpoisimmat innovaatiot “post-it”-lapuille, jotka lähes vuorasivat niiden alla olleen seinän.

Matkan viimeisenä ohjelmanumerona oli itseoikeutetusti tutustuminen maailman toiseksi vanhimpaan toiminnassa olevaan huvipuistoon eli Kööpenhaminan Tivoliin. Puiston hurjimmaksi ja nopeimmaksi laitteeksi tituleerattu Vertigo herätti kauhistusta seurueessamme, vaikka kapistusta vain tarkkaili turvallisen välimatkan päästä. Tämä ei kuitenkaan estänyt Solutiven omaa hurjapäätä Simoa, joka uhmasi kieputushärvelin viiden G:n voimia ja 100 km/h huippunopeutta. ”Tuntui että naama sulaa”, totesi Simo tyynesti höykytyksen jälkeen. Simo on tottunut selviämään tiukoistakin tilanteista!

Kaiken kaikkiaan matka Legojen maahan oli erittäin onnistunut. Hienon reissun lisäksi mukaan tarttui aimo kasa ideoita Solutiven toiminnan kehittämiseen. Tanskalaisten tavoite tarjota saunomisen tasoinen elämys voidaan katsoa täyttyneeksi – tämä matka tullaan muistamaan vielä pitkään! Kiitos Inviso mahtavasta isännöinnistä ja emännöinnistä ja toivottavasti näemmä taas pian, Suomen maaperällä!

Jaa artikkeli:

Valikko