Ajankohtaista

Terveisiä Tableaun Euroopan konferenssista!

Blogi, Tableau
Tableau Conference Europe, 17.-19.6, Berliini

Tableaun Euroopan konferenssissa oli jälleen salit täynnä, kun lähdes 3000 osallistujaa asiakkaista, partnereista ja Tableaun edustajista kokoontuivat mielenkiintoisten analytiikkatarinoiden, uutisten ja oppimisen merkeissä. Vahva Tableau-yhteisö näytti taas voimansa ja jakoi onnistumisia, vinkkejä ja uutisia. Solutivesta meitä oli mukana kuuden hengen tiimi, ja hajautustekniikalla saimme paljon irti monista rinnakkaisista esityksistä. Oli myös tosi kivaa, kun mukana oli myös hyvä edustus omista asiakkaistamme.

Berliinihän otti meidät vastaan sananmukaisesti lämmöllä. Vaikka kaupunki oli minullekin entuudestaan tuttu, yllätti se taas moninaisuudestaan; nähtävää ja koettavaa riittää yllin kyllin. Saavuimme Berliinin jo sunnuntaina päivällä, joten meille jäi näin hieman aikaa tutustua kaupunkiin ennen konferenssia. Eli ensiksi tietysti kiirehdittiin currywurst-aterialle.

Konferenssi alkoi keynote-puheenvuorolla, jossa valotettiin Tableaun missiota ja tulevaisuuden visioita. Keynote:n aikana lavalla tuli haastateltavaksi edustajia eri näkökulmista: asiakkaista, tuotekehityksestä ja yhtiön johdosta. Näin kattava, puolentoista tunnin mittainen sessio ei tuntunut mitenkään pitkältä. Mm. Credit Suissen edustaja kertoi heidän menestystarinastaan tiedolla johtamisen kehittämisessä. Tästä mieleeni painui erityisesti kekseliäät ideat yhtiön sisäisestä, jatkuvasta ”tietokilpailusta”, jossa saatettiin yllättäen kysyä keskeisiä asioita yhtiöstä, kuten kuinka paljon meillä on asiakkaista. Yhtiön ylimmälle johdolle oli myös järjestetty kyselytunteja, joissa johto saattoi kysyä omilta analyytikoilta erilaisia kysymyksiä, ja näihin kaivettiin vastuksia lennossa Tableaun ja datan avulla. Mielestäni hauskoja ja varmasti toimivia ideoita kasvattaa tiedolla johtamisen kulttuuria organisaatiossa.

Lavalle saapui keskustelemaan myös Adam Selipsky, Tableaun CEO. Adam kertoi selkeästi tuoreen Salesforce-kaupan vaikutuksista. Odotettavissa on vahvaa synergiaa tuotekehityksen merkeissä, mutta Tableau jatkaa kuitenkin itsenäisenä brändinä ja yhtiönä. Koko Tableaun johtoryhmä jatkaa sellaisenaan, ja tämä vahva käyttäjäyhteisö ja Tableau-konferenssit jatkavat toimintaansa kuten ennen.

Tableaun uusista piirteistä ja toiminnallisuuksista tuli myös mukavasti uutta tietoa. ”Ask data” -toiminnallisuuden ”äly” kehittyy edelleen, ja sen käyttöä on entisestään helpotettu. Ask data:lla käyttäjä voi kirjoittaa kysymyksiä (englanniksi) ja Tableau kääntää vastaukset visualisoinniksi. Esiteltiin myös kokonaan uusi toiminnallisuus, ”Catalog”, joka auttaa metadatan hallinnassa ja tuo mm. läpinäkyvyyttä datan kulusta datalähteistä visualisointeihin. Tämä tuo paljon toivottua apua dokumentoinnin ja ylläpidon näkökulmasta.

Itseäni sävähdytti ehkä eniten uusi ”Explain data” -toiminnallisuus. Tämä uusi toiminto tulee tooltipin kylkeen ja voi auttaa mukavasti selittämään erilaisia ilmiöitä datassa. Esimerkiksi yllättävä piikki kaaviossa voi selittyä tämän uuden toiminnon avulla. Explain data tutkii taustalla olevaa dataa ja löytää asioita, jotka ovat poikkeavia juuri tämän piikin kohdalla. Nämä löydöksetkin esitetään Tableau-visaulisoinneilla, jotka voi napata varsinaiseen Tableau-istuntoon ja jatkaa niiden tutkimista tutuin keinoin. Explain data voi tuoda joskus aivan uusia löydöksiä datasta, joskus se muistuttaa datan luonteesta ja piikin selittävistä tekijöistä. Yhtä kaikki käyttäjänä löydän nopeasti nämä havainnot.

Olin tässä konferenssissa ensikertalainen, ja mieleenpainuvaa oli äärimmäisen rento ja iloinen meininki. Kesäiseen konferenssiin saattoi osallistua sortseissa ja sandaaleissa, ja ohjelmassa oli asiapitoisten sessioiden lisäksi myös hauskoja ja viihdyttäviä osuuksia. Konferenssipäiviin sisältyi niin hyödyllisiä vinkkejä omaan työhön kuin mukavaa yhdessäoloa dataan ja analytiikkaan hurahtaneiden parissa. Suosittelen kaikille kaltaisilleni! Nähdäänkö siis ensi vuonna Lontoossa?

Timo Helkiö
Lead Analytics Consultant, FM
Tableau Desktop Certified Associate

Jaa artikkeli:

Valikko